Formula 1 VPN-Suomi

Luokittelematon

Pohjoinen vyöhyke,Napapiirin pohjoispuoli

04.04.2011, oili2011

Alueeseen kuuluu osa Suomea, osa Venäjää, osa Norjaa ja Ruotsia, koko Grönlannin alue, ja Kanadasta osa. Melkoinen osaa maapalloa. Tämä Napapiiri erottaa selkeästi vyöhykkeen, johon muu Euroopaksi nimetty kuuluu, ja näin ollen Napapiirin pohjoispuoli ei mielestäni kuulu samaan Eurooppaan, mitä Euroopalla tarkoitetaan. Se on selkeästi aivan eri alue ja sillä on erit elementit, millä ylipäänsä voidaan aluetta mm. taloudellisesti kehittää. Erottaisin nyt aivan heti tämän osan omaksi toimintapiirikseen, ja näin ollen se on erotettava myös EU:sta, ja varsinkin EU:n rahajärjestelmistä.

Lappi on toinen maa. Lappiin on aikojen kuluessa vaeltanut kansaa Itä-Karjalan alueelta, mutta myös muualta Suomesta. Ja varmaan myös muualta maailmasta. Nyt on selkeästi havaittavissa se, ettemme pärjää EU:ssa mitenkään siellä laadittujen ehtojen puitteissa, ja eipä tietenkään, koska emme voi täällä tehdä samoja asioita mitenkään, kuin mitä esim. Saksan tai Ranskan alueella tehdään. Lapin tulevaisuus onkin kokonaan matkailussa, ja siinä, kun nyt on nähty, etteivät toimet ole johtaneet menestykseen, otettava se resurssi käyttöön, mikä kantaa. Ja se on naisten tekemä työ. Mm Lapin ruoka-perinteet kuuluvat tähän työhön. Selkeästi se on aina niin, mutta toki asennetta voi kehittää laajemmin.

Matkailuun kuuluisi myös, tämän oman työni kautta ajateltuna, hoito- ja hoivatyö. Minulla on selkeä käsitys siitä, mitä luonto antaisi tähän hoito- ja parannustyöhön, ja se onkin sen kokonainen ydin, josta sitten kaikki muu hoituu. Sekä maailmalla on hienoja vaihtoehtohoitokeskuksia, missä toki perinteisiäkin hoitoja tehdään, ja kyllä vaan sanon, että kun asenne tähän hyvin outoon asiaan, vaihtoehtohoitoon muuttuvat, valtaavat myös Lapin kaikki, ne jotka haluavat kokea suuremmoisen Lapin kaikkine niine asioineen, mitkä siellä luontaisesti ovat.

Lapin energiat ovat hyvin luontoon liittyviä. Luonnonheget jotka asuvat enimmäkseen Lapissa,;) ovat osana auttamassa ihmistä kasvamaan siksi mikä on oikeuskin. Hyvin monipuolinen ihminen, jolla vaan on kaikkea, kuin että jokin ihme möykky sydän-alassa saisi valtaa, ja masentaa koko elämän.

Eiköhän siis lähdetä uudelle tielle Lapissa. Siihen ovat kaikki elementit meitä auttamassa. Siispä äänestäkää hyvän muutoksen puolesta.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *