Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Luokittelematon

Vedätystä Euroopasta

02.04.2011, oili2011

EU:n kerrottiin olevan hyvä kaikille siihen kuuluville maille. Euroopan Unioni käsittää nyt 27 maata, ja EU:n kerrottiin siihen liityttäessä olevan kaikkia Euroopan vapaita maita tukeva. Totuus kuitenkin tällä hetkellä on, ettei kukaan jäsenmaa saa päättää omista asioistaan, vaan päätökset tekee Euroopan komissio, jota ei valvo kukaan. Tällä hetkellä jäsenmaita haalitaan liittovaltioiksi. Se ei ollut alkuperäinen tarkoitus, ei todellakaan. EU on siis ajautunut täysin eri raiteille kuin mitä sen piti olla siihen liityttäessä. Euro tällä hetkellä päättää paljon jokaisen maan talouspolitiikasta, ja eurosta Suomen valuuttana eivät suomalaiset ole olleet päättämässä. Se on ollut täysin ulkopuolinen ja hyvin rajoittuneella virkamiespäätöksellä tehty asia. Kuitenkin Suomikin joutuu olemaan mukana euron kurssilla suhteessa muihin maailman  valuuttoihin, ja kurssithan ne heiluu aina sen mukaan miten pörssit toimii.

Euroopan komissio on päättänyt alistaa kaikkien Eu-maiden budjetit hallintaansa  ja  alistukseensa. Siten Suomikin joutuu yhä uudelleen ja uudelleen vaan toteuttamaan jotakin sellaista, mistä eivät kansalaiset ole päättäneet. Siten Suomikaan ei ole enää itsenäinen maa suhteessa omaan talouspolitiikkaansa. Suomen talouspolitiikka hallitsee Euroopan Komissio.

Voimme kansalaisina päättää jatkossa omista rahoistamme. Voimme ottaa vallan äänestämällä muutoksen puolesta. Voimme itse päättää asioistamme ja rahoistamme; palkoistamme niin halutessamme. Voimme alkaa muutoksen valitsemalla se, ettemme vie rahojamme pankkiin. Teemme aloitteen, jossa saame vaihtoehdon. Saamme valita viemmekö rahamme pankkeihin, vai laadimmeko systeemin, jolla vaan käytämme omaa omaisuuttamme niin kuin haluamme. Voimme silti auttaa mm. köyhiä ihmisiä, voimme antaa tukemme keräyksiin, ja voimme avustaa aivan henkilökohtaisesti. Tärkeää on paljon se, että autamme kuitenkin myös.

Muutos lähtee aina meistä itsestämme, ja kukan ei saa omaa päätöstämme horjuttaa. Kukaan ei saa komentaa meitä tekemään omaa itseämme vastaan, ja kukaan ei saa uhkailla meitä olemaan sellaisia mitä emme ole. Ole.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *