Luokittelematon

Kansanäänestys Lapin matkailustrategiasta.

13.04.2011, oili2011

Lappikin on kokonaan muutosten meiningeissä. Tämä pohjoinen perukka ei voi välttyä muutoksilta, ja niitä on tehtävä rivakastikin, jotta eivät aivan kaikki ihmiset lähde täältä pois jonnekin, missä on parempaa, jota parempaa ei tietenkään Lapin ihmiselle ole, jos koti on aina täällä ollut. Tulee aina mieleen, että mitenkä muut maakunnat oikein asiansa järjestelevät, koska pärjäävät kuitenkin eteenpäin. Pärjäähän Lappikin, mutta alkaa olla melko hilkulla.

Lapissa elinkeinorakenne on kokenut täydellisen muutoksen. Kaivos- ja metsäteollisuus saattavat olla vielä hyviä ratkaisuja, mutta voisiko strategiaa vaihtaa aivankin täydellisesti. Ajattelen tässä taas nuoria ihmisiä, jotka ehkä haluavat jo muuta. Ja työtähän tänne pitää saada, jotta ihmiset jäisivät tänne Lappiin elämään.

Ehdotankin sellaista, että kun matkailu on jo todettu todella hyväksi asiaksi, siitä koko asiasta tehtäisiin muutamia lisäehdotuksia, joista voitaisiin päättää laajemmin. Kun olen selannut Lapin Liiton matkailustrategiaa, se on mielestäni kovin suppea siinä mielessä, että strategia on hirveän materiaalinen. Voisiko sinne lisätä avarampaa mielipidettä mm. tämän matkailun suhteen? Voisi varmaan, mutta se vaatii myös sitä, että jokaisessa Lapin kunnassa tämä sama avaruus saisi tilaa. Lapin Liitto on Lapin ihmisen edun ajaja, ja totean kyllä että kovin puutteellisesti ajaa nyt kaikkien etuja.

Siispä Lapin Liitto antaa nyt selvän signaalin siitä, että haluaa ottaa vastaan monenlaisia ehdotuksia uudeksi Lapin matkailustrategiaksi. Eikö niin. Tämä on kansalaisen vaatimus, ja jo tässä kansalais-aloite. Aloitetaan näin tämä aloitteiden tekeminen ja alistetaan se näin kansalaismielipiteelle.

Minulla itselläni on jo ehdotus valmiina. On ollut jo muutamia vuosia. Mm. Kemijärven kaupungin matkailupäälliköllä on tästä suunnitelmasta osa jo käytössään. Täydennän sitä vielä tämän kevään kuluessa, sitten kun vaalit on käyty. Elämässä voi tehdä kaikkea, ja kaikkea pitää tehdä, jos kaikkea voi tehdä, kuitenkaan ketään loukkaamatta tai vahingoittamatta.

Noista kaikista suunnitelmista siis sitten tehdään se kansanäänestys. Se on helppo järjestää, jos Lapin liitto niin tahtoo. Tahtooko vai ei, se jää sitten nähtäväksi.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *