Lainaa.com

Luokittelematon

Suomen ja Lapin ihmisen eduksi

11.01.2011, oili2011

Omaishoitajankin työn kokeneena, olen aivan sanaton siitä, että hoitolaitokseen on vanhukselle annettu 24 neliön tila toisen vanhuksen huonetoverina, ja se ei kyllä mielestäni ole kovinkaan inhimillistä. Suhtautuisin melko vaikeasti tuollaiseen asuntoon itse sitten joskus ehkä, ja enpä usko monenkaan omaisen olevan kovin mielissään olevaan tilanteeseen kunnassamme. Miksi tuo on tapahtunut? Se on tapahtunut siksi, että virkamiehen valta on suuri. Se on liian suuri, jos ihminen voidaan laittaa 24 neliöön asumaan toisen ja vieraan ihmisen kanssa. Siksi aion tiiviisti seurata asiaa, ja ehkäpä muutos tulee hyvinkin pian. Kuntamme tuskin on niin varaton, ettei ihmisille voida järjestää sopivampaa asumismuotoa. On vaan kysymys taas tahdosta, ja arvostamisesta. Kaupunki voi satsata mihin tahansa, jos se on enemmistön mieleen, mutta enemmistö ei ole n. 50% kannatuksella koettu valtuusto tai kaupunginhallitus. Kaupungin kansalaisenemmistö kuitenkin taitaa olla eri mieltä monestakin hankkeesta, ja niistähän on sitten vaan keskusteltava paljon, jotta asiat toimisivat. Eräs keskustelumuoto olisi kaupungin verkkosivuille ladattava keskustelufoorumi-sivusto, mutta sitä en ole vielä saanut sinne ilmaantumaan, vaikka muutaman kerran olen yrittänytkin aloitteita aloitelaatikkoon laittaa.
Ihmiset, meillä on niin vapaus tehdä asioita hyväksi. Minä arvostan paljon vanhusväestöä, koska heillä on ollut kova työ rakentaa asioita sotien jälkeen. Muistelen omia vanhempiani, joita hoidin, ja joilta sain paljon arvokasta tietoa vanhuudesta. Kuvitella, mistä sen muuten saisi, ellei juuri omilta vanhemmiltaan. Eikö totta.
Nuorisoa unohtamatta, seuraava aiheeni koskettaa varmasti heitä.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *