Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Luokittelematon

Kohti parempaa elämää

29.12.2010, oili2011

Mitä on parempi elämä? Usein käy niin, että jos onkin jotakin aivan mahdottoman hyvää ja upeaa, sitä ei osaa arvostaa niin kuin pitäisi. Kukaan ei pakota arvostamaan, mutta kyllä monesti tulee hyvä mieli sellaisesta, jonka erityisesti oikein hyvänä elämässään. Vaikka yhteiskunnallisesti täällä kotiseudullamme Itä-Lapissa muutoksia tapahtuu niin ettei niistä voi olla mielissään, niin kuitenkin jos katsoo ja arvio maailmaa avarammin, niin kyllä asioita on myös niin, että meillä on syytä olla iloinen. Heti ensimmäiseksi tulee mieleen rauha, jota monissa maailman kolkissa ei ole. Itselleni paljon, ja varmaan myös monille muillekin tämä Pohjolan puhdas ja kaunis luonto antaa hyvää mieltä, ja erityisesti olen kuluneena syystalvena nauttinut siitä kauneudesta, minkä lumi, ja pakkanenkin saavat aikaan. Meillä täällä lumen tulo on ollut vielä kohtuullista, ja siitäkin voisi olla mielissään, kun Suomessakin jossain lunta tullut ehkä pikkasen liikaa, ja on tullut ongelmia siitä. Eli löytyyhän niitä asioita, mitä voi vertailla.

Seudulla on kyllä edelleen melkoinen työttömyys, muuttoliike pois täältä jonnekin on voimakasta, ja arvelen, että yhteiskunnallinen muutosprosessi on edelleen käynnissä melko lujaa.
Seudulla on hankkeita, joiden tekeminen näyttää olevan hankalaa. Olen kokenut myös, että aivan kaikkea ei ole ‘ilmoilla’, ja se on melko huono asia. Kaikki olisi tuotava tarkasteluun. Tule mieleen mm. Itä-Lapin Yrittäjänaisten aloite käsityökeskuksesta Kemijärvellä, joka hanke-idea on tainnut jäädä unohduksiin? Itsekin olen aivan henkilökohtaisesti esittänyt elinkeino-toimistolle tosi hyvä hanke-ehdotuksia, mutta mikä mättää? Miksi ihmisiä ei kuunnella?

Tässä mielestäni mättää se, että seudun ihmisten ajatusten arvostus on nolla, mikä taas johtuu varmaankin valtapuolueiden politiikan luonteesta. Mainitsemani hanke-ideat toisivat työtä paljon, ja paljon erilaista, myös rakentamista. Ja tässä kannustan ihmisiä rohkeasti vaan puuttumaan asioiden kulkuun. Mitään ei saavuta, ellei asioita tehdä, ja ne on itse tehtävä.

Tänään jouduin tinkaamaan myös kirjaston kopiointimaksuista? Mikä olisi kohtuullista?


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *