Formula 1 VPN-Suomi

Luokittelematon

Uusia kuvioita käytäntöön ja mieleen

11.02.2011, oili2011

Uutiset ovat kertoneet Nokian uudistumisen myötä syntyvästä tuhansista työttömistä. Uusi pääjohtaja saattaa olla lajinsa ensimmäinen siinä joka antaa ohjeita hyväksyä irtisanominen ensin käytännön tasolla, ja että sitten se on helppo työstää myös mielen tasolle. En todellakaan ole vielä kenenkään yritysjohtajan sanovan asiaa näin perusteellisesti. Oikeastaan melko positiivinen lausuma, vaikka isojen firmojen pomot eivät varmaan aivan oman mielensä tasolla ajattele työntekijöitään muuten kuin, että kannattaako heitä taloudellisesti pitää, vai eikö kannata. Surullista kyllä, suuri yritysmaailma ja osakemarkkinat tarvitset vain rahaa.
Olisiko nyt sitten ihmisen aika vihdoin? Sen mistä poliitikot ovat aina puhuneet vaalivankkureissaan. Itse olen puhunut aina ihmisen puolesta ja tarkoitan myös sitä todella. Eduskunnassa olevat eivät vaan ole voineet asioita muuttaa ihmiselle hyväksi kuitenkaan, koska markkinamaailma on sitä mitä on, ja sen jokainen tietää.
Suomen terveydenhoito-asiat ja hoitajapula tarvitsevat työntekijöitä. Sosiaalityöntekijöitä tarvitaan todella paljon. Nuorten, lapsien ja miksei aivan kaikkien ihmisten asiat ovat siinä pisteessä, etteivät ihmiset selviä enää yksin. Kyllä, asia on näin. Koulumaailma tarvitsee luovia ohjaajia, jolta alalta heitä on systemaattisesti vähennetty markkinatalouden vuoksi. Mutta on selvä tosi-asia, ettei ihminen ole kone. Ihminen on elävä olento, joka ei toimi hyvin, ellei se kokonaisuutena voi hyvin. Ja kaiken kaikkiaan kaikki rakennemuutos ei voi enää työstää työ-elämää samoilla menetelmillä, millä nyt hajoaminen näyttää aivan väistämättömältä. On siis varmaan tullut muutoksen aika aivan mielenkin tasolle, ja sitähän pitää sitten vaan tarkkaan alkaa rakentamaan.
Voi olla että myös joidenkin täytyy luopua päättäjän roolistaan, ellei uutta synny. Tätä mieltä tänään.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *