Olen siinä hyvin onnellisessa asemassa, että minun ei tarvitse mennä esim. Korkeasaareen, tai Zoolandiin, tai Ähtäriin nähdäkseni eläimiä. Menen yksinkertaisesti ulos vaan, ja alkaa jokin viperrys tai kailotus, sillä asuinympäristössäni kyllä metsän eläimiä liikkuu, ja se on niin mahtava asia. Sitä varmaan ympäristö olisi melko tyhjän tuntuinen, ellei noita vipeltäjiä olisi.
Pihalla on muutama suuri kuusi, ja orava viihtyy puissa nakertamassa käpyjä, ja pihalla on myös lintujen ruokintapaikka, ja siinä oravatkin näköjään ruokailevat, ja hauska niitä on joskus ikkunasta tiirailla kun ne siinä ahertavat, joten kyllä näitä eläinystäviä riittää . Eikä poro arkaile tulla pihaan, ja elämystähän tämä kaikki on. Etelän ihminen maksaisi paljon tällaisesta elämyksestä, vai olisiko noin? Eilen illalla hämärässä mattoja tamppaillessani jäin oikein toviksi kuuntelemaan pöllöä, jonka kutsuhuuto sai aikaan aivan ihmeellisen tunnelman. Näitä kevään aivan ihania elämyksiä mitä voi tällaisessa ympäristössä kokea.
Eläinten viikkona on hyvä muistaa, etteivät kaikki eläimet saa sitä arvostansa kohtelua, minkä pitäisi. Olen vähän huolestunut eläinten oikeuksien polkemisesta siinä mielessä, että näyttää siltä, että kun toista suositaan, pitäisi toinen hävittää. Minusta tässä olisi ihmisen oma kontrolli nyt paikallaan, että miksi juuri pitää tehdä sellaista, missä joku toinen eläin on liikaa? Elinkeino-elämää voi kehittää kyllä varmaan sitten johonkin muuhun suuntaan, sillä kysymys on kai siitä, miten kukin ajattelee luonnon tasapainon, mm. maaseudulla elämisen tarkoituksen, ja itsensä tähän kaikkeen.
Ja kaikkein tärkeimmät eläin-ystävähän nyt ovat nuo Joutsenet, jotka tänään, arvokkaana päivänä itselleni, jo saapuivat. Yksi pari, mutta se riittää näin alkajaisiksi. Tulivat kuin vakuuttaakseen minulle jotakin hyvin arvokasta. Toivotaan että heitä saapuu taas sadoittain tänne, niin kuin aina keväisin ovat tehneet vuosikymmenien ajan. Lähtevät syksyllä ja palaavat aina takaisin samoille pesimä-alueille. Se on jotakin niin kaunista.