Paljon kiitoksia kommenteista eduskuntavaaliehdokuuteni johdosta sitä kommentoineille, ja ilmoitan että avatessani viestejä, ne hävisivät, koska ne piti ensin hyväksyä, mutta ohjelma poisti ne aivan ihmeellisesti yrittäessäni niitä hyväksyä. Tietokone-ohjelmat (sähköposti Hotmail) joskus temppuilevat, mutta yritän selvittää asiaa, ja ainakin seuraavat kommentit saavat sitten myös vastauksia. Pahoitteluni.
Mutta kiitän paljon kannustavista viesteistä! On todella hyvä tunne lähteä myös vaaleihin, sillä vaikuttaa siltä, että muutosta tarvitaan. Ja kun riittävän monta muutoksentekijää Suomen eduskunnassa on, voimme viedä eteenpäin viestiä, missä tähdennetään, että ensisijaisena päättäjänä on se, jota kulloisetkin päätöksen koskettavat. Eli ihmiset joita päätökset koskevat olisivat myös niistä paljon itse päättämässä.
On katsottava eteenpäin yhdessä.
Kiitoksia paljon! Tuossa Tammikuun lopulla pidämme Oulun ja Lapin piirin kokouksen, ja katsotaan onko muita Muutoksen ehdokkaita tulosa Lappiin. Toivotaan, sillä kyllä olisi laajempikin toiminta aivan tervetullutta.
Kiitos paljon kannatuksesta, ja toivotan mukavaa vuotta 2011!