Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Luokittelematon

Tasa-arvo

23.03.2011, oili2011

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tasa-arvolaki

Minulle tasa-arvo on sydämenne asia. Voihan sitä väittää, että ollaan mm. Suomessa tasa-arvoisia, että esim. että naiset saivat äänioikeuden melko ensimmäisinä (ensimmäiset maat olivat Uusi-Seelanti ja Australia, Suomi oli kolmantena vasta. New Jerseyn osavaltion perustuslaissa oli jo vuonna 1776 merkintä naisten äänioikeudesta mutta se kumoutui v. 1807) Euroopassa Suomi oli ensimmäinen maa jossa naiset saivat äänioikeuden.
Tasa-arvo liittyy aivan kaikkeen. Ei yksin äänioikeuteen. Äänioikeudessa on ajateltu aivan muuta kuin tasa-arvoa. Siinä on ajateltu puolueitten menestymistä, joissa puolueissa miehet ovat määränneet toiminnan. Naiset ja miehet kuitenkin käsittelevät asioita eri tavalla.
Tasa-arvo ei toteudu ellei yhteiskuntamme ole valmis käsittelemään tätä naisten ja miesten tapaa ajatella ja sitten tietenkin toimia eri tavoin. Mm. palkkakysymyksissä on todella suurta epäjärjestystä. Naisen euro on nyt kuulemma korottunut 5:llä centillä. No miksi 15 centtiä vielä puuttuu naisen eurosta?
Minulla ei ole silloin parempaa tekemistä, jos tasa-arvo-asioita käsitellään yleisesti tai vain yksilötasolla. En ole fanaatikko, mutta jospa Suomi ainakin jo tajuaisi, että toinen ei ole toista parempi, missään. On vain erilaisuutta. Ja erilaisuutta on oltava ja erilaisuutta on kunnioitettava.
Siten ollaan melko tasa-arvoisia.


6 vastausta

  1. oili2011 sanoo:

    Thank you very much. Have a nice spring!

  2. I found your site from altavista and it is eye-popping. Thank you for sharing such an incredible article…

  3. oili2011 sanoo:

    Yes!;)

  4. The only place you’ll find success before work is in the dictionary

  5. oili2011 sanoo:

    Kiitos kommentista. Suomen yhteiskunnassa on vielä paljon parannettavaa ja myös opittavaa. Tänään ymmärsin, että monet asiat etenevät hyvin nopeasti, ja välttämättä kaikki eivät osaa muuttua asioiden vaatimalla tavalla. Avoimuutta keskusteluihin niin ehkä tilanteet selkiävät.

  6. I added your blog to bookmarks. And i’ll read your articles more often! Before this, it would be possible for the government to arrest you just based on whatever you were saying, if they didn’t like it.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *