Formula 1 VPN-Suomi

Luokittelematon

Tukipaketeista

19.02.2011, oili2011

Suomen valtiovalta ei ole informoinut  Suomen kansalaisia sellaisesta asiasta, että eräs maailman rikkaimmista ihmisistä  asuu juuri Kreikassa. Omistaa suurin piirtein koko Euroopan, on mm. EFG Bank Group’in omistaja, jolla on pankkikonttoreita Monacossa, Iso-Britaniassa, Sveitsissä, ja tietenkin myös Kreikassa. Tämä herra omistaa Kreikan laivanrakennusteollisuuden kokonaan, ja on ainakin ollut Balkanin öljynjalostusteollisuuden suurin omistaja. Tämä rikas ihminen omistaa 40 % koko Euroopan pankkitoiminnasta. Omistaa yksityisen suihkulentokoneen, omistaa eniten Kreikan kiinteistöbusineksesta ym. ym. valtavan kallista. Sinne mm. siis suomalaisten kansatulo moniksi kymmeniksi vuosiksi eteenpäin on buukattu, ja sehän nyt ei ole alkuunkaan oikea toimenpide. Tukipaketeissa mättää jokin aivan mahdottomasti, ja epäilen että mättää suuri korruptio. On pakko olla melko wikiliiks, sillä Suomen päättäjät eivät kerro totuutta EU:sta ja sen toiminnasta tällä hetkellä.
Tietoa muuten kaikesta Eurooppaan liittyvästä saa helposti Internetistä, ja suuntautukaapa sinne vaan hyvät ihmiset tietoa hakemaan. Pettäminen ja pettyminen on helppoa aina ja kaikessa, ellei tiedä totuuksia. Euroopan omistajat ovat tuolla Euroopan sydämessä; Kreikassa, Ranskassa, Italiassa, Portugalissa, ja mm. Euroopan komission pj. on mukana aivan kaikessa suuressa. Suomi lienee vaan seuraa mitä tapahtuu, ja ilmeisen pakosta.

Tuo herra  josta yo kerroin omistaa mm. Thessalonikissa  Pohjois-Kreikan suurimman 250000 neliömetriä käsittävän ostoskeskuksen Lamda Development’in. Voishan tuo olla Suomesakin, eikö totta. Ja mielenkiintoista olisi tietää, onkohan Suomen pääjillä kellään osakkeita mm. tuossa bisneksessä. Saattaa olla, kukapa sen tietää. No joku, media.

(Haulla löytyy, sivun kopioimien  ei onnistunut tänne)


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *